maanantai 30. kesäkuuta 2014

Avoimet puutarhat

Tänään oli Avoimet puutarhat tapahtuma, minäkin ehdin työpäivän jälkeen piipahtaa parissa lähiseuduilla sijaitsevassa puutarhassa. Molemmissa puutarhoissa olen vieraillut aikaisemminkin ja olikin kiva käydä katsomassa mitä uutta puutarhoista löytyykään. Ensimmäisessä puutarhassa olikin tapahtunut paljon muutoksia sitten viime käynnin, sinne oli avattu kahvio joka on avoinna lauantaisin ja istutuksiakin oli lisätty ja uusittu. Toinen puutarha on vanhemman rouvan ruusutarha jossa kasvaa ihanien ruusujen lisäksi paljon pioneja, kärhöjä ja muitakin perennoja, uutena siellä oli kanatarha jossa oli hauskannäköisiä asukkaita.
Koska täälläpäin ei uusia puutarhoja ole ilmoittautunut mukaan tapahtumaan täytyy varmaan ensi vuonna lähteä lomareissulle johonkin päin suomea että pääsee ihastelemaan ihan uusiakin puutarhoja. Seuraamieni blogien perusteella luulen jo tietäväni mihin päin lähden ensi kesänä katselemaan kauiita puutarhoja.

 Astan puutarha







Allin ruusupuutarha
muutamasta ruususta huomasin jopa ottaa nimet talteen

 Snow Pavement

 Complicata


 Ritausma











Tämän veijarin ystävineen olisi saanut ostaa itselleen mutta matkaseuralaiseni oli sitä mieltä että me ei tarvita kanoja. Höh! Aika hauskan näköinen olisi kyllä ollut.
Tällaisen tipuparven aion kyllä silti hankkia meille. :)





1 kommentti:

  1. Upeat puutarhat. Ehkäpä ensi vuonna minäkin vierailen toisten puutarhoissa ja pidän välivuoden tapahtumaan osallistumisessa.

    VastaaPoista