sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Syyskuussa

 Kauniita syksyn värejä, sieniä, hedelmiä ja marjoja, sadetta ja tuulta, välillä aurinkoakin.
 















perjantai 14. syyskuuta 2012

Pihalla

Syyskuussakin vielä pihalta löytyy paljon nättejä kukkia täydessä loistossaan. Liljat ovat kauniita ja kukkivat runsaasti, nuppujakin on vielä paljon. Tuoksukin on aivan huumaava. Yksi pieni vika näissä nyt vaan valitettavasti on, ostin nimittäin keväällä messuilta monta eri lajiketta liljoja ja lähes kaikkien oli tarkoitus olla valkoisia. Mutta mitä kummaa tapahtuikaan, kun liljat avasivat nuppunsa ei yksikään niistä ollut valkoinen! No joo, onhan osassa valkoiset reunat! Kaikki näyttävät olevan samaa lajiketta vaikka niitä muistaakseni oli ainakin kuutta eri lajia kun niitä siellä messuilla valittiin, oli sentään liljoja eikä jotain ihan muuta. Tykkään niistä kuitenkin vaikka ovatkin punaisia!










perjantai 7. syyskuuta 2012

Porkkanakakkua





Porkkanakakku
2 1/2 dl auringonkukkaöljyä
2 1/2 dl sokeria
4 dl raastettua porkkanaa
 3 munaa
4 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1/2 tl suolaa
1 tl kanelia
pähkinärouhetta maun mukaan

Kuorrutus:
200g sulatettua voita
200g philadelphiajuustoa
3 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
puolikkaan sitruunan mehu

 Vatkaa sokeria ja öljyä muutama minuutti. 
Lisää porkkanaraaste. 
Lisää munat yksi kerrallaan. 
Sekoita joukkoon loput ainekset.
Paista 40-45 min 200 asteessa.
Sekoita kaikki kuorrutuksen ainekset yhteen.
Levitä jäähtyneen kakun päälle.
Koristele.

Löysin ohjeen ruotsalaisesta lehdestä, kuvassa se oli niin herkullisen näköinen että oli pakko kokeilla. Pieniä muutoksia tein, minulla oli mantelirouhetta kaapissa joten käytin sitä. Ohjeessa käskettiin laittaa kuorrutukseen kokonaisen sitruunan mehu + raastettu kuori. Minä käytin vain puolikkaan sitruunan mehu ja mielestäni sitä olisi vieläkin voinut vähentää, makuasia. 
Herkullinen kakku, teen toistekin!


torstai 6. syyskuuta 2012

Sieniä

Minä olen näin sieni aikaan innostunut virkkaamaan vähän sieniä. Näitä voi sitten vaikka ripustella johonkin koristeeksi. Vain pilkut puuttuu!





Tässä mallia niihin pilkkuihin! Nämä kaunokaiset löytyivät meidän varaston takaa.

tiistai 4. syyskuuta 2012

Pari korttia




Tuli tarve parille synttärikortille. Kuvat printattu netistä, harmi vaan että en muista mistä. Muut matskut kaappien kätköistä.