Ensimmäinen lomapäivä on enimmäkseen kulunut koirulin kanssa puuhaillessa, Leo on tänään ollut jo paljon vilkkaampi ja menevämpi kun eilen. On ilmeisesti jo asettunut taloksi. Tarkoitus olisi tällä viikolla ehtiä myös mattopyykille, Leo jo järjestikin siihen vähän aihetta kun sattui pieni pisu vahinko matolle. Eipä voi kun syyttää itseäni, olisi pitänyt ymmärtää kääriä matot rullalle.
maanantai 29. kesäkuuta 2009
Lomailua
Ensimmäinen lomapäivä on enimmäkseen kulunut koirulin kanssa puuhaillessa, Leo on tänään ollut jo paljon vilkkaampi ja menevämpi kun eilen. On ilmeisesti jo asettunut taloksi. Tarkoitus olisi tällä viikolla ehtiä myös mattopyykille, Leo jo järjestikin siihen vähän aihetta kun sattui pieni pisu vahinko matolle. Eipä voi kun syyttää itseäni, olisi pitänyt ymmärtää kääriä matot rullalle.
Uusi perheenjäsen
Eilen meille saapui uusi perheenjäsen, kahdeksan viikkoa vanha seropi joka sai nimekseen Leo. Eilinen päivä meni tutustuessa toisiimme, Essi kissakin on kovin kiinnostunut pikkuisesta mutta ei vielä uskalla tulla kovin lähelle. Koiruli on tottunut kissaan ja vaikuttaa siltä että on joskus saanut kissan tassusta koska antaa Essin olla rauhassa. Leo nukkuu paljon mutta hereillä ollessa vaatii seuraa uikuttamalla, taitaa pikkuisella olla äitiä ikävä.
maanantai 22. kesäkuuta 2009
Kahvikuppeja
Keräilen myös erilaisia kahvikuppeja ja nähdessäni nätin kupin se ehkä pääsee kokoelmiini, kuppeja alkaa jo olla aika paljon ja tilat alkavat käydä vähiin mutta: aina löytyy tilaa vielä yhdelle kauniille kahvikupille.
Isoäidin neliöitä
Juhannuksen vietto meillä sujui rauhallisesti töissä käyden ja hyvää ruokaa syöden. Kaunista juhannus säätä ei voi kehua mutta onneksi nyt jo näyttää paljon paremmalta, aurinko paistaa ja lämpömittarikin näyttää mukavampia lukemia. Ensi viikolla alkavaa kesälomaa ajatellen ilmojen lämpeneminen on kyllä tervetullutta! Tyttö jo suunnittelee teltta retkeä serkkunsa kanssa, on katsellut säätiedotuksia ja kuulemma muutaman yön kuluttua on tarpeeksi lämmintä.
perjantai 19. kesäkuuta 2009
Puput
Hauskaa juhannusta!
JUHANNUSRUNO
Pään painan ruohikolle
ja oion jalkojain.
En jaksa pohdiskella,
mä tahdon olla vain.
Sen viisaammat voi tehdä,
mä päivän kultaan jään.
Mä tunnen kaikki tuoksut
ja luonnon loiston nään.
Voi leikitellä mielikseen,
voi ottaa jättää paikoilleen
tai olla niin kuin luonnostaan
ja maata vaan.
Mä peikko siihen uskoon jään,
on maailmaa tää minkä nyt mä nään.
-Tove Jansson
Tarjotin uusiksi
maanantai 8. kesäkuuta 2009
Kesäkeittiön suunnittelua
Herkuttelua
Billnäs
Halli jossa tapahtuma järjestettiin oli melko mielenkiintoinen, rapistuneet seinät ja vanhat "romut" antoivat hienon taustan myynnissä ja näytteillä oleville kasveille ja muille tuotteille.
Mukaan kotiin lähti muutamia kasveja ja vähän muutakin tavaraa.
Poikkesimme myös rakennusapteekissa josta olisi löytynyt hienoja vanhoja ikkunoiota ja ovia kotiinviemisiksi, tälläkertaa sieltä mukaan lähti ainoastaan kivoja ideoita.
keskiviikko 3. kesäkuuta 2009
Syreenin tuoksua ja kaunista katseltavaa
tiistai 2. kesäkuuta 2009
Maalia pintaan
Kissan päiviä
Cat food
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)