perjantai 11. helmikuuta 2011

Tilkkuja ja tulppaaneja


Uusin tilkkutäkki on otettu käyttöön, se lämmittää mukavasti sohvalla makoilijaa. Tähän täkkiin olen käyttänyt sekä uutta että kierrätettyä kangasta. Pidän ajatuksesta että käytöstä poistettuja vaatteita ja muita tekstiilejä voi kierrättää ja käyttää ihan muuhun tarkoitukseen kun alkuperäinen oli. Kauniita kankaita on sääli hävittää jos esim. vaate tai verhot ei enää miellytä.



Kirjakaupasta löysin ihanan Kaarnasydän ja sammalkranssi kirjan, olen monessa blogissa nähnyt juttua kirjasta ja se olikin pakko saada listalla. Kirja sisältää paljon ihania ohjeita askarteluun ja herkutteluun.


Siinä seuraavan tilkkutäkin kankaat, tälläkertaa harmaan eri sävyjä. Malli vielä mietinnässä, ehkäpä neliöitä.

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Virkkausta


Vuoden ensimmäinen värkkäys valmiina, virkattu pitsimatto. Virkkasin maton trikookuteesta kympin virkkuukoukulla, halkaisijaltaan matto on reilun metrin kokoinen. Ohje Kauhavan kangasaitan kuvastosta. Kivaa puuhaa ja valmistui nopeasti eli taidan tehdä toisenkin kunhan sormet ensin saavat hiukan levätä.

Karvakaveri Leokin halusi päästä maton kanssa kuvaan.



Ihanan väriset kevätesikot ovat saapuneet kauppoihin ja oli ihan pakko vähän hemmotella itseäni parilla lempivärillä.

lauantai 25. joulukuuta 2010

Vanhoista kirjankansista






Vanhoista kauniisata kirjankansista askartelin muutamalle ystävälle joululahjaksi taulun/kortin jonka voi ripustaa vaikka seinälle.

Jouluaattona






torstai 23. joulukuuta 2010

maanantai 4. lokakuuta 2010

Laventelikranssi



Kesällä istutin useamman laventelin pihalle, kovin ahkerasti ne eivät kyllä kukkineet. Toivotaan että ne selviävät talvesta ja antavat ensi vuonna enemmän satoa.
Laventelin oksista tein pienen kranssin joka pääsi makuuhuoneen hyllylle. Tuoksu on kyllä aika voimakas, saattaa siis vielä käydä niin että saan siirtää sen toiseen huoneeseen.
Rusetin tein Amalias hemistä ostetusta pellavanauhasta.

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Mukava päivä saaristossa



Teimme Siirisofian kanssa mukavan retken saaristoon. Sääkin suosi meitä, oli ihanan aurinkoinen syyspäivä. Kohteemme oli Korppoo ja siellä ihana sisustuspuoti Amalias hem, lauantaina Korppoossa oli myös Mikkelin markkinat jotka olivat saaneet ihmiset liikkeelle.
Kaupan tädin luvalla napsin muutaman kuvankin puodista.





Tietenkin matkalaisille tuli nälkäkin ja piti löytää mukava paikka josta saisi jotain purtavaa. Muutama paikka oli jo sulkenut ovensa sesongin päätyttyä tai sitten ruokalista ei miellyttänyt. Lopulta löysimme Nauvosta ihanan Martan joka toimii majatalona ja kahvilana. Marttakin oli oikeastaan jo siirtynyt talviaikaan ja toimi enää vain tilausravintolana mutta mukava omistaja rouva lupasi kyllä ruokkia meidätkin. Hän loihti tuossa tuokiossa raikkaan salaatin ja jälkiruokaakin löytyi.
Näin hienoa palvelua harvoin saa, ja puitteetkin oli mitä ihanimmat!
Martta saa meidät kyllä uudestaankin vierailulle!



Illalla kotona aloin miettimään mitä laittaisin Amalias hemistä ostamaani jalalliseen ruukkuun, kunnes muistin että pihalla kasvaa nukkapähkämöä josta saisi tehtyä hienon pallon.
Liimasin styrox pallon päälle ihana samettisia nukkapähkämön lehtiä.
Korppoosta meille kotiin matkasi myös pieni suloinen madonna jota ihastelin jo edellisellä vierailulla Amalias hemiin.