torstai 1. huhtikuuta 2010

Kevään kukkia


Käväisin eilen ostamassa pääsiäiseksi kukkia, narsissit pääsivät ulos nauttimaan ihanasta auringonpaisteesta ja helmililjat saivat tulla sisälle ihasteltaviksi. Narsissit unohtuivat yöksi ulos mutta olivat selviytyneet siitä hyvin, nehän kestävätkin muutamia pakkasasteita.
Aurinko on paistanut ihanan lämpimästi ja sulatellut valtavia lumikasoja, sormet jo syyhyää päästä haravoimaan ja hoitamaan pihaa.
Seuraavana viikonloppuna onkin tiedossa puutarhaunelmia oikein suurella kädellä, lauantaina olen menossa puutarhamessuille Turkuun ja sitten illalla astumme laivaan ja suuntaamme kohti Tukholman puutarhamessuja. Tuskin maltan odottaa!



Pääsiäiskoristelut jäivät pikkuisen viime hetkeen meillä mutta ehtivät kuitenkin valmiiksi vielä tänään. Rairuoho kylvöt näyttivät vielä aamulla melko vaatimattomilta mutta päivän aikana on jo alkanut vihertämään eli ehtivät kuitenkin pääsiäiseksi. Huomenna lisää juttua viime hetken pääsiäisaskarteluista!


Palmusunnuntaina meillä kävi pieni suloinen noita virpomassa, siitä muistona hienot koristellut oksat.

1 kommentti:

  1. Heissan! Onkin ihanaa päästä noille puutarhamessuille! Itsekin voisi käydä näissä kotopuolen messuilla. Kauniita kukkia olet jo laitellut! Mekin täällä Roopen kanssa istutimme krookuksia ja nyt hän nukkuu jaloissani rankan kävelyretken ja vielä rankemman suihkussakäynnin jälkeen.
    Mukavaa pääsiäistä!!

    VastaaPoista