Lisää messukuvia.
keskiviikko 18. huhtikuuta 2012
maanantai 16. huhtikuuta 2012
Terveisiä Tukholmasta!
Pari päivää talvilomastani sujui mukavasti sateisen Tukholman putiikkeihin ja puutarhamessuihin tutustuen. Messut olivat kuten aikaisemminkin hienot ja nähtävää oli paljon. Kuten asiaan kuuluu kotiintuomisiakin löytyi, vaikkakin melko maltillisesti tälläkertaa. Pysyin päätöksessäni enkä ostanut yhtään kukkasipulia enkä kukkaa, edellisellä kerralla kun niitä olikin laukut ja kassit täynnä. Kuvia räpsin paljon ja lisäilenkin niitä tänne useammassa erässä.
lauantai 7. huhtikuuta 2012
Pääsiäisenä
Vihdoinkin vihertävät pääsiäisruohot, eilen oli vasta pinentä ruohontupsua näkyvillä mutta tänään töissä ollessani olivat näköjään lähteneet oikein kunnon kasvuun. Pitkänperjantain tuotoksia ovat virkatut suojukset säilykepurkeille joihin kylvin rairuohot.
Muutamaan munankuoreenkin kylvin pääsiäisruohoa.
Eteisen naulakkoon väänsin koivunrisuista kranssin ja askartelin pääsiäistötterön johon sujautin muutaman koristehöyhenen.
keskiviikko 4. huhtikuuta 2012
Munankuori kynttilät
Jossain blogissa näin hauskat munankuorikynttilät ja kokeilin sitten itsekin tehdä sellaiset. Munia kolmeen kynttilään kului aika monta kun menivät vääristä kohtaa rikki. Munan sisuksista leivoin herkkuja ja kuoriin jotka menivät liikaa rikki kylvin pääsiäisruohoa. Kynttilät ovat Partyliten votiiveja ja koska niistä tulee kokonaan nestemäisiä oli alussa melkoista vahtimista että eivät valu kuoren yli.
tiistai 3. huhtikuuta 2012
Kori
Käväisin ostamassa trikookudetta mattoa varten. Maton ohjetta etsiessäni löysin Kauhavan kangasaitan sivuilta söpön korin ohjeen ja oli ihan pakko sellainenkin tehdä. Kori valmistui nopeasti ja mattoakin on jo aloiteltu.
maanantai 2. huhtikuuta 2012
Lisää lunta
Meillä oli jo piha ihan lumeton lukuunottamatta katolta pudonnutta lumikasaa, eilisen aikana sitten satoi uutta lunta niin että piha oli taas valkoisena. Kaunista kyllä, mutta nyt olisi kyllä jo ollut kevään vuoro tulla! Perunanarsissit nostin varmuuden vuoksi sisätiloihin että eivät jäädy kun pakkastakin taas tuli enemmän. Perunanarsissien tuoksua ei kyllä ihan voi verrata mihinkään kielon tai ruusun tuoksuun, niinpä joutuivat sitten kylpyhuonetta sulostuttamaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)