keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Lisää pöllöjä

Vielä löytyi kamerasta pari höpönassu pöllön kuvaa, nämä menivät lahjaksi kahdelle pikkuiselle jotka näyttivät ihastuvan uusiin ystäviinsä. 
Pöllöt ompelin kotona löytyneistä puuvilla kankaista, täytteeksi vanua.



maanantai 29. joulukuuta 2014

Kuusityyny

Jouluksi askartelin ja ompelin uuden tyynyt sohvaa koristamaan.
Lantusta leikkelin kuusen mallisen leimasimen ja painoin mustalla kangasvärillä kuusia sinne tänne puuvillakankaalle. Kuivumisen jälkeen silitin kankaan ja ompelin siitä tyynynpäällisen.


keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Betoni kuuset

Betoni hommat jatkuvat. 
Kuusiin tein muotin itse sivelemällä juoksevaa lateksia alemmassa kuvassa olevan lasikuusen päälle. Muotin tekeminen kesti useamman päivän, lateksia lisäsin pelsselillä kuusen päälle ohut kerros kerrallaan ja välillä piti kuivua. Kerroksia tuli varmaan kolmisenkymmentä. 
Kun olin tehnyt ensimmäisen kuusen olin niin onnellinen kun sain sen ehjänä ulos muotista. Iloa ei kuitenkaan kauaa kestänyt, kun olin puhdistamassa kuusen pohjaa kolautin sen pöydän reunaan ja tietenkin ohut kärki meni poikki. Seuraavien kanssa olenkin ollut vähän varovaisempi.
Aika hyvin alkavat nämä betonihommat jo sujua, näissä kuusissa ei ole yhtään ilmakuplaa. :)





maanantai 8. joulukuuta 2014

Pikku pöllöt

Ompelin muutaman pienen pöllön Suomen suurin joululahja keräykseen. 
Pöllöt lähtevät kavereiksi joillekin pikkuisille Tyksin lastenosastolle. 
Ompelupöydällä odottaa täytettä vielä pari norsua ja sitten pääsevät kaikki yhdessä maailmalle.






Huurretta

Muutamassa blogissa olen nähnyt juttua suolan kasvattamisesta ja pitihän sitä itsekin kokeilla. 
Lasiseen astiaan laitetaan pohjalle pari rkl karkeaa suolaa ja kaadetaan päälle vettä niin että suola peittyy, suolan kasvua voi tehostaa lämpökynttilän avulla eli kippoon laitetaan tuikku palamaan. 
Jo samana iltana suola lähti nousemaan lasin reunoja pitkin ja nyt neljäntenä päiväna sitä on jo lasin ulkoreunoillakin. Suolan pitää olla kosteaa niin kauan kun haluaa että se kasvaa eli vettä voi joutua lisämään, suola lähtee ihan pesemällä pois.




perjantai 5. joulukuuta 2014

Betoni käpy

Näitä betonitöitä löytyy lisääkin, nyt esittelyssä betonikäpy. Näitä olen tehnyt useammankin sekä itselle että lahjaksi. Käpy on tehty lateksimuotilla ja kokoa on n.14 cm.


Valkoinen kranssi

Eilen oli niin kiireinen päivä että en ehtinyt päivittämään blogia lainkaan mutta tänään on vapaapäivä ja tulee sitten kerralla sekä eilinen että tämänpäiväinen postaus. Tässä se eilinen. 
Valkoinen kranssi on tehty kietomalla kangas suikaletta ja pitsiä styrox renkaan ympärille, suikaleet on kiinnitetty pienellä tilkalla liimaa ja nuppineuloilla. Huopa kukka on stanssattu Big shot leikkurilla, kukan keskustassa vanha nappi.


torstai 4. joulukuuta 2014

Raitakynttilä

Keräsin kasaan kaikki laatikoissa pyörineet kynttilät joita tuskin koskaan olisi tullut poltettua. Kynttilän pätkät sulatetaan yksi kerrallaan ja kaadetaan pringles tuubiin johon on kiinnitetty sydänlanka, raidan pitää antaa jähmettyä hyvin ennen seuraavan lisäämistä. Astian pojhaan lyödään ensin reikä ja siihen pujotetaan sydänlanka jossa solmu, toiseen päähän esim grillitikku solmittuna. Minulle tietenkin tuli liian iso reikä pohjaan ja vaikka laitoinkin sinne teippiä tuli silti kynttilämassaa pöydälle eli kannattaa suojata pöytä hyvin. Lopuksi pringles tuubi kuoritaan kynttilän päältä pois.
Idean kynttilään löysin blogista mutta nyt en sitä enää löytänyt, siellä taisi raidat olla paljon kapeammat ja kynttilä muutenkin nätimpi. Vähän vaikeaa oli arvioida raitojen paksuutta sulan kynttilämassan perusteella ja väritkin muuttuivat matkalla mutta tällainen tästä nyt tuli.



tiistai 2. joulukuuta 2014

Joulukortit ajoissa valmiina

Mahdankohan saada kortit ajoissa postiin nyt kun kerrankin on pino kortteja valmiina, eipä tarvitse turvautua ostokortteihin. Innostuin tekemään kortteja niin että taitaa riittää ensi jouluksikin.
Kortteihin olen käyttänyt sekalaisia kätköistä löytyneitä papereita ja kuviot olen stanssannut Big shot leikkurilla. Kuusi stanssit ja pitsi tähti ovat ihan uusia hankintoja, ostin ne Tampereen kädentaidot messuilta marraskuussa.









maanantai 1. joulukuuta 2014

Jäkäläsydän ja kärpässienet

Koiran kanssa lenkkeillessäni metsässä keräsin samalla talteen vähän kranssimateriaalia, pienen määrän jäkälääkin nappasin mukaan (jäkälät on kerätty omasta metsästä).  Jäkälästä tein pari kranssia, mallailin niihin viime vuonna ompelemiani sieniä jotka silloin jäivät kesken. Nyt ompelin ne kasaan ja vaikka minulla vähän jo on tuo sienivillitys mennyt ohi niin onhan ne silti ihan söpöjä :) 
Jäkäläsydän sai jäädä koristamaan vanhaa valkoiseksi maalattua ovea jonka kannoin parvekkeelta sisään turvaan talvelta.
Laiskana bloggaajana tein huiman suunnitelman, ajattelin yrittää päivittää tänne joka päivä jonkun itsetekemäni jouluisen jutun. :) Katsotaan miten käy!




sunnuntai 30. marraskuuta 2014

1.adventti

Tänään syttyi ensimmäinen kynttilä, tälläkertaa itse tehtyyn tuikkukippoon. Tuikkukippo on mistäs muustakaan kun betonista, joka on ollut syksyn ajan suosikki askartelu materiaalini :). 
Tänään olen myös puuhaillut betonin parissa, toinen tuikkukippo on valettu ja samalla vähän muutakin. Alustana on betonivati jonka olen maalannut mustaksi ja lakannut. 
Tokmannilta löytyi edullinen huonekuusi ja pakkohan sellainen oli meillekin ostettava. Huonekuusi ei ilmeisesti kestä tuikun lämpöä koska yksi oksa oli ehtinyt tummua kuvia räpsiessäni



lauantai 29. marraskuuta 2014

Pikkuisen joulua

Ihan pikkuisen olen laittanut joulua täällä kotona, tai no alkaahan sitä jo olla. Kyntteliköt on esillä ja pihalle on laitettu valoja.  
Ensimmäinen hyasintti on hankittu ja pienet tontutkin pääsivät päivänvaloa kurkkaamaan. Hyasintin ostin jo viime viikolla ja vasta nyt alkaa kukkimaan, ruukku on ystävän tuunaama. Alla olevan betonivadin tein syksyllä betonikurssilla, samanlaisia olen kotonakin puuhaillut mutta ovat vielä viimeistelyä vailla. Ehkäpä jokun joulupaketista löytyy betonivati :)
Huomenna on jo ensimmäinen adventti, menipä marraskuu nopeasti!




lauantai 15. marraskuuta 2014

Olivian peitto

Tänään olimme suloisen pienen prinsessan kastejuhlassa ja kuten muillekin suvun pikkuisille ompelin hänellekin oman tilkkupeiton. 
Sain kun tilauksesta juuri sopivia kankaita peittoa varten kun voitin Iinun blogiarvonnassa kangaspaketin, värit sopivat hienosti tyttövauvan peittoon. Kangaskopasta pengoin lisäksi vähän harmaata ja valkoista.




torstai 9. lokakuuta 2014

Arpaonnea


Osallistuin Iinun blogissa ihanaan arvontaan jossa oli mahdollisuus voittaa kauniita kankaita. Miten iloinen yllätys olikaan kun sain viestiä että arpaonni suosi minua. 
Kankaat pääsevät heti käyttöön, ne ovat juuri sopivan sävyiset pienen prinsessan ristiäislahjaksi. Olen kaikille suvun pikkuisille ommellut lahjaksi tilkkupeiton ja sellaiseksi nämäkin ihanuudet pääsevät.

Kiitos Iinu!



Iinu on syksyn aikana avaamassa käsityöaiheisen verkkosivuston, jonka yhteydessä toimii puuvillakankaisiin erikoistunut pieni kangaskauppa.


tiistai 2. syyskuuta 2014

Betonivateja


Kurssilla valmistuneista betonitöistä tuli aika ihania, niin ihania että päätimme ystävättären kanssa pitää tässä syksyllä vielä omat valuu talkoot. Nyt täytyy ahkerasti juosta kirpputoreilla etsimässä vateja ja kippoja jotka sopivat muoteiksi. 
Olen aikaisemminkin puuhaillut betonin kanssa mutta en ole tuotoksia viimeistellyt mitenkään, nyt opin senkin. 
Valmiit työt viimeisteltiin hiomalla, maalaamalla ja lakkaamalla. Hiomiseen käytettiin rälläkkää ja kiveä, työt maalattiin laimealla vesi maaliseoksella tai spray maalilla ja lopuksi venelakkaa päälle.




Venelakka teki betonin kiiltäväksi ja aavistuksen vihertäväksi, onneksi tajusin sutaista sitä oikein ohuen kerroksen.

Kaikki muut vadit maalasin valkoisella paitsi alla olevan josta tuli musta, siitä pidänkin oikeastaan eniten.


 Kulhon pohjaa yritin saada rälläkällä tasaiseksi ja maalatessani sitä huomasin että olin saanut aikaiseksi siihen pienen reiän, hupsista vaan niin siinä käy kun muija pääsee ekaa kertaa rälläkkää käyttämään. =D

maanantai 25. elokuuta 2014

Kuraleikkejä

Viime maanantaina olin ystävttären kanssa betonikurssilla, jossa opittiin tekemään betonista erilaisia kippoja ja vateja. Muutama tunti meni kivasti kurakakkuja tehden, itse sain aikaiseksi viisi vatia joissa oli muottina vanhat kirpparilta hankitut vadit, pari raparperilehti kulhoa ja pari itse muotoilemaa sydäntä. Sinne pajalle jäivät kakut viikoksi kuivumaan ja tänään on vuorossa tuotosten viimeistely. Kovasti jänskättää että minkälaisia möhkäleitä siellä odottaakaan.