keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Virkattua

Hupsista vaan kun aika kuluu vauhdilla, helmikuukin on jo pitkällä. Muutamia pieniä käsityö ja askartelu juttuja olen tehnyt mutta olen ihan unohtanut laittaa blogiin. 
Ilmoittauduin kansalaisopiston kässäkurssille ajatuksena saada uusia ideoita ja inspiraatiota. Kurssilla tehdään kaikenlaisia pieniä projekteja virkkauksesta pikkutavaroiden tuunaukseen. Melkein kaikki muut aloittivat virkkaamalla pitsimattoja mutta minä halusin tehdä jotain muuta koska noita mattoja olen jo tehnyt aika monta. Päädyin virkkaamaan ohuesta pellavalangasta  värikkäitä  "mummon ruutuja" jotka kokosin styrox renkaan päälle kranssiksi, taustan tein virkkaamalla pylväitä valkoisella langalla. 




keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Lisää pöllöjä

Vielä löytyi kamerasta pari höpönassu pöllön kuvaa, nämä menivät lahjaksi kahdelle pikkuiselle jotka näyttivät ihastuvan uusiin ystäviinsä. 
Pöllöt ompelin kotona löytyneistä puuvilla kankaista, täytteeksi vanua.



maanantai 29. joulukuuta 2014

Kuusityyny

Jouluksi askartelin ja ompelin uuden tyynyt sohvaa koristamaan.
Lantusta leikkelin kuusen mallisen leimasimen ja painoin mustalla kangasvärillä kuusia sinne tänne puuvillakankaalle. Kuivumisen jälkeen silitin kankaan ja ompelin siitä tyynynpäällisen.


keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Betoni kuuset

Betoni hommat jatkuvat. 
Kuusiin tein muotin itse sivelemällä juoksevaa lateksia alemmassa kuvassa olevan lasikuusen päälle. Muotin tekeminen kesti useamman päivän, lateksia lisäsin pelsselillä kuusen päälle ohut kerros kerrallaan ja välillä piti kuivua. Kerroksia tuli varmaan kolmisenkymmentä. 
Kun olin tehnyt ensimmäisen kuusen olin niin onnellinen kun sain sen ehjänä ulos muotista. Iloa ei kuitenkaan kauaa kestänyt, kun olin puhdistamassa kuusen pohjaa kolautin sen pöydän reunaan ja tietenkin ohut kärki meni poikki. Seuraavien kanssa olenkin ollut vähän varovaisempi.
Aika hyvin alkavat nämä betonihommat jo sujua, näissä kuusissa ei ole yhtään ilmakuplaa. :)





maanantai 8. joulukuuta 2014

Pikku pöllöt

Ompelin muutaman pienen pöllön Suomen suurin joululahja keräykseen. 
Pöllöt lähtevät kavereiksi joillekin pikkuisille Tyksin lastenosastolle. 
Ompelupöydällä odottaa täytettä vielä pari norsua ja sitten pääsevät kaikki yhdessä maailmalle.






Huurretta

Muutamassa blogissa olen nähnyt juttua suolan kasvattamisesta ja pitihän sitä itsekin kokeilla. 
Lasiseen astiaan laitetaan pohjalle pari rkl karkeaa suolaa ja kaadetaan päälle vettä niin että suola peittyy, suolan kasvua voi tehostaa lämpökynttilän avulla eli kippoon laitetaan tuikku palamaan. 
Jo samana iltana suola lähti nousemaan lasin reunoja pitkin ja nyt neljäntenä päiväna sitä on jo lasin ulkoreunoillakin. Suolan pitää olla kosteaa niin kauan kun haluaa että se kasvaa eli vettä voi joutua lisämään, suola lähtee ihan pesemällä pois.




perjantai 5. joulukuuta 2014

Betoni käpy

Näitä betonitöitä löytyy lisääkin, nyt esittelyssä betonikäpy. Näitä olen tehnyt useammankin sekä itselle että lahjaksi. Käpy on tehty lateksimuotilla ja kokoa on n.14 cm.